Valtuustoaloite aistihuoneiden ja hiljaisten tilojen riittävyyden kartoittamiseksi Tampereen kaupungin päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa

Mahmoud Machaal & Inna Rokosa

Lapset ja nuoret viettävät ison osan elämästään erilaisissa oppimisympäristöissä – erityisesti päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Viimeisen vuosikymmenen aikana oppimisympäristöjä on alettu toteuttaa enenevissä määrin suljettujen sijaan avoimina. Toteutuksen taustalla on ajatus muunneltavuudesta ja joustavuudesta. Avoimiin oppimisympäristöihin liittyy kuitenkin haasteita, joista yksi on lasten ja nuorten sekä myös heidän kanssaan työskentelevien aikuisten aistikuorman kasvaminen. Varsinaisia aistitiedon käsittelyn vaikeuksia esiintyy 5–10 prosentilla väestöstä, ja ne ovat yleisiä neuropsykiatristen häiriöiden yhteydessä. Neuropsykiatriset haasteet ovat lisääntyneet viimeisen vuosikymmenen aikana.

Samanaikainen avointen oppimisympäristöjen ja neuropsykiatristen haasteiden lisääntyminen johtaa yhteiseen ongelmaan: lasten ja nuorten aistikuorma kasvaa, mikä johtaa heikentyneeseen keskittymis- ja oppimiskykyyn. Joillekin lapsille ja nuorille tilanne voi aiheuttaa jopa esteen osallistumiselle. Näin ollen ylimääräisen aistikuormituksen vähentäminen päiväkoti-, koulu- ja opiskelupäivän aikana on meidän aikuisten velvollisuus.

Esimerkkejä aistiystävällisyyteen aktiivisesti pyrkivistä kouluista löytyy jo. Yle (2023) uutisoi Turun Puropellon koulussa sijaitsevasta aistimökistä. Tilassa on akustiikkalevyjä ja -verhoja sekä valaisin, jonka kautta voi valaisun säätelyn lisäksi kuunnella rauhoittavia ääniä. Lisäksi tilan väritys on maanläheinen. Helsingin Sanomat (2023) uutisoi Keravalla sijaitsevan Päivölänlaakson alakoulun ”päikkärivälitunnista”. Koulussa on luokkahuone, jossa oppilas voi välitunnin aikana levätä joogamatolla, pehmeässä keinutuolissa, rahissa tai tyynyillä vuoratussa lasten kylpyammeessa. Aistiesteettömäksi rakennetun tilan äänimaisema ja akustiikka ovat miellyttäviä; häiritseviä taustaääniä tai kaikumista ei ole. Materiaalit ja pinnat ovat pehmeitä eli esimerkiksi metallin sijaan on käytetty puuta. Tila on myös visuaaliselta ilmeeltään harmoninen ja selkeä. Käytännössä se tarkoittaa, että tilan värimaailma on maanläheinen ja murrettu, valaistus on epäsuoraa ja säädettävää ja lisäksi pyörein ja ovaalein muodoin on pyritty mukailemaan luonnollista silmänliikettä. Aistiesteettömässä tilassa sisäilma on hyvä, kalusteet ovat oikeankokoisia ja jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Lisäksi on tärkeää muistaa, että joidenkin oppijoiden kohdalla mahdollisuus liikkeeseen ja liikkumiseen edistää keskittymistä.

Aistiesteettömän tilan luominen edellyttää aistiesteettömyyden kokonaisvaltaista hahmottamista. Aistikuormittumista pidetään usein yksilön ongelmana, vaikka ongelma olisi ratkaistavissa yksinkertaisesti ympäristöä muokkaamalla. Ratkaisua kuitenkin edeltää ongelman tunnistaminen. Nepsy-oppaassa (2022) kuvataan tilanne, jossa erään koulun ruokalassa metallijalkaiset tuolit kirskuivat kovaa laattalattiaa vasten. Koulussa ei ollut sillä hetkellä varaa tuolien vaihtoon, mutta äänimaisema saatiin muokattua miellyttävämmäksi laittamalla tuolien jalkoihin huopaiset pehmusteet. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka aistikuormitusta aiheuttava tekijä on tunnistettu ja siihen on haluttu myös löytää ratkaisu.

Esitämmekin, että Tampereen kaupunki kartoittaa aistihuoneiden ja hiljaisten tilojen riittävyyden hallinnoimissaan päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Lisäksi esitämme, että Tampereen kaupunki huomioi aistiesteettömyyden jokaisen hallinnoimansa uuden tai korjattavan päiväkodin, koulun ja oppilaitoksen suunnittelussa niin, että myös tilan käyttäjillä on mahdollisuus osallistua suunnitteluun.

Tampereella 20.5.2024

Kaupunginvaltuutetut
Mahmoud Machaal (sd.)
Inna Rokosa (sd.)