Taito- ja taideaineiden numeroarvostelu ohjaa oppimista väärään suuntaan

Koulussa opetetun liikunnan ja taiteen tulisi tuottaa lapsille ja nuorille oppimisen iloa. Siitä huolimatta olen kuullut liian monta sellaista tarinaa, jossa koulun liikuntatunnit veivät liikunnan ilon. Tällainen kokemus ei tue aktiivisen liikuntaharrastuksen kehittymistä kaikille nuorille, vaikka se on hallituksen tuntijakouudistuksen yksi tavoitteista. Opetuksen tulisi tarjota oppilaille sellaisia kokemuksia, joita he haluaisivat hyödyntää myös koulun ulkopuolella ja myöhemmässä elämässään.

Numeroihin suuntautuvassa oppimisympäristössä ulkoinen motivaatio korostuu, sillä sisäinen motivaatio ei näy paperilla. Tällöin oppilas tekee töitä numeroiden eteen ja itse oppiminen jää toissijaiseksi tavoitteeksi. Hyviä numeroita tavoitellessaan oppilas saattaa tottua menemään sieltä, mistä aita on matalin. Esimerkiksi kun oppitunnilla olisi tarkoitus harjoitella jotain oppilaan haastavaksi kokemaa asiaa, oppilas saattaa jättäytyä tunnilta kokonaan pois.

Näin oppilaan heikkous ei joudu arvioinnin kohteeksi ja hyvä arvosana turvataan. Numeroarvioinnista luopuminen vahvistaisi oppilaan motivaatiota oppia uutta ja kehittää heikkouksiaan, kun tällä hetkellä numeroarviointi ohjaa oppilasta yksipuolisesti keskittymään ainoastaan vahvuuksiinsa, jotta menestys näkyisi paperilla.

Koulussa tapahtuvalla arvioinnilla on vaikutusta myös oppilaan minäkäsitykseen. Onnistunut arviointi lisää oppilaan luottamusta omiin taitoihinsa ja kykyyn kehittyä, jolloin oppilaan motivaatio oppimista kohtaan lisääntyy. Sen sijaan huono numeroarvosana saattaa lannistaa oppilaan ja siten heikentää motivaatiota. Ilman numeroarviointia opettajan olisi helpompaa tukea jokaisen oppilaan minäkäsityksen kehittymistä myönteiseen suuntaan.

Taito- ja taideaineiden numeroarviointi on siinäkin mielessä ongelmallista, että hyvän arvosanan eteen oppilas ei voi tehdä samalla tavalla töitä kuin tietoaineissa. Hän ei voi lukea koulusta saamaansa oppikirjaa, vaan tärkeät taidot opitaan yleensä harrastamalla. Lähtökohtaisesti parhaimmassa asemassa ovat oppilaat, joiden vanhemmat ovat mahdollistaneet lapselleen luovan tai liikunnallisen harrastuksen, jossa lapsi on voinut kehittää itseään.

Kotitalouden, kuvaamataidon, käsitöiden, liikunnan ja musiikin osaamista on myös haastavaa mitata, sillä taito- ja taideaineiden luonne on hyvin erilainen verrattuna tietoaineisiin. Esimerkiksi yksiselitteistä luovuuden mittaria ei ole olemassakaan. Lisäksi taito- ja taideaineiden tulisi luoda vastapainoa koulumaailman muuten suorituskeskeiseen ympäristöön, mikä on ristiriidassa numeroarvioinnin kanssa.

Taito- ja taideaineet ovat henkilökohtaisia ja parhaimmillaan terapeuttisia elementtejä tarjoavia oppiaineita, jotka voimaannuttavat sekä vahvistavat oppilaan persoonaa ja uskoa omiin kykyihin.

Kirjoitus on julkaistu 7.1.2015 Pirkanmaan Päivässä