Politiikka tarvitsee enemmän pienten lasten äitejä

Äitiyteen liittyy paljon odotuksia ja uskomuksia. Nuorena naisena työn saaminen voi olla erityisen haastavaa, sillä työnantaja saattaa pelätä hänen olevan suuri kuluerä, jos äitiysloma koittaa. Pienen lapsen äitiä taas ei kenties uskalleta palkata, koska hänen voidaan ajatella jäävän isän sijasta kotiin hoitamaan flunssakierteessä olevaa lastaan. Entä jos nainen ei haluakaan tai voi saada lapsia – vieläkö joku pitää uusien veronmaksajien kasvattamista suorastaan kansalaisvelvollisuutena?

Entä jos naisena haluan olla kotiäiti ja kasvattaa lastani mahdollisimman pitkään kotioloissa? Entä jos haluan olla uraäiti ja olen valmis laittamaan pienen lapseni yhä suurenevaan päiväkotiryhmään voidakseni työskennellä? Tai entä jos sittenkin lapsen toinen vanhemmista ottaa suurimman hoitovastuun itselleen? Tänä päivänä isät osallistuvat lastenhoitoon enemmän kuin koskaan ennen.

Vaihtoehtoja on monenlaisia, eikä yksikään äiti, isä tai lapsi ole samanlainen. Kaikki tekevät juuri siinä tilanteessa heille parhaalta tuntuvan ratkaisun.

Valitettavasti kuitenkin ratkaisua ohjaa usein perheen talous lapsen isän tulojen ollessa äidin tuloja suuremmat. Monelle perheelle on taloudellisesti viisainta ja joskus välttämätöntäkin, että isän sijasta äiti jää hoitamaan lasta kotiin. Tällä hetkellä emme voi puhua perheen aidosta valinnanvapaudesta lapsen hoidon suhteen.

Työelämän lisäksi pienen lapsen äiti voi kohdata ennakkoluuloja ja ongelmiakin toimiessaan aktiivisesti politiikassa. Viime vuoden puolella aloin itse pohtia, onko minun sopivaa olla kuntavaaliehdokkaana. Tiesin juhannuksen tienoilla koittavasta pysyvästä muutoksesta elämässäni. Päivittäin mietin roolejani tulevana äitinä ja poliitikkona. Pystynkö kampanjoimaan ollessani raskaana? Onko minun sopivaa olla ehdolla, vaikka olen samalla vastuussa vielä syntymättömästä lapsesta? Mikäli tulen valituksi, pystynkö hoitamaan luottamustehtäväni niin hyvin kuin tahtoisin?

Eräs kuntalainen kysyikin minulta kampanjoidessani, että miten aion lapsen synnyttyä hoitaa myös mahdollisen luottamustoimeni kaupunginvaltuutettuna. Aloin miettiä, kuinka usein isältä kysytään vastaavanlaisia asioita. Onko todella edelleen niin, että perusterveen pikkulapsen äidin ajatellaan olevan kotona niin intensiivisesti vailla omaa aikaa, että kyky toimia aktiivisena kaupunginvaltuutettuna on kyseenalaistettava? Onko meillä edes varaa ajatella, että pienten lasten äidit eivät olisi yhtä kykeneviä hoitamaan yhteisiä asioita kuin muut kuntalaiset?

Kaikkien näiden kysymysten äärellä huomasin luoneeni itselleni maailman iloisimmasta asiasta ongelman. Kuitenkin kuukausien omien pohdintojeni jälkeen sekä lapsen isän, muiden läheisteni ja neuvolalääkärin kanssa juteltuani totesin monet huoleni turhiksi. Olin samaan aikaan hieman surullinen siitä, että jouduin ajattelemaan tällaisia asioita, joissa lapsen toinen vanhemmista tai lääkäri eivät näe ongelmaa.

En voi etukäteen tietää, millaista on olla äiti ja vanhempana vastuussa toisen ihmisen hyvinvoinnista ja koko elämästä. Kuitenkin tiedän sen, että jokainen vanhempi tarvitsee omaa aikaa, jolloin joko toinen vanhemmista tai hoitaja kantaa vastuun lapsesta. Tämän pitäisi olla kaikille vanhemmille mahdollista. Jos intohimona on politiikka, todennäköisesti oman aikansa käyttää juuri siihen. Politiikka tarvitsee enemmän pienten lasten äitejä.

Raskauteni on nyt viimeisellä kolmanneksella ja se on edennyt suhteellisen normaalisti. Olen voinut elää melko normaalia elämää, johon minun tapauksessani kuuluu myös politiikka. Olen elänyt sellaista elämää, mikä tekee minut onnelliseksi. Loppujen lopuksi omalla kohdallani ajattelen, että lapselle tärkeintä on rakastavat ja välittävät vanhemmat, jotka voivat vanhemmuutensa ohella toteuttaa myös omia unelmiaan.